Kotiseudun kauneutta


Itse voin lähteä Noormarkusta, mutta Noormarkku ei minusta! Olen siis kotoisin Porista, tarkemmin sanottuna pieneltä paikkakunnalta nimeltä Noormarkku. Nykyisin kuntaliitosten myötä se kuuluu osaksi Poria, mutta lapsuuteni ajan se oli oma pieni, alle kymmenen tuhannen asukkaan paikkakunta.


Noormarkussa sijaitsee Ahlströmin ruukkimiljöö, joka on yksi Suomen suurimmista ruukkialueista ja se kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Kokonaisuuden muodostavat Makkarakosken saha, Havulinna, Noormarkun Klubi, Isotalo ja varmasti tunnetuimpana Alvar Aallon suunnittelema Villa Mairea. Alueeseen kuuluu myös muita työväenasuntoja ja virkailijahuviloita.



1400-luvulla Noormarkussa sijaitsi Herrgårdiksi kutsuttu kartano, joka siirtyi vuonna 1795 Carl Constantin de Carnallin omistukseen. 1806 hän sai Ruotsin kuninkaalta luvan rautaruukin perustamiseen. 1863 ruukin omistus siirtyi Karl Johan Lönegrenille, joka kunnosti heikossa toiminnassa olleen Makkarakosken Sahan. Taloudellisten vaikeudet ajoi ruukin pakkohuutokauppaan 1870. Silloin ruukin osti maa- ja metsäalueineen merikarvialainen Antti Ahlström.


Alhströmin suku rakennutti 60 vuoden ja kolmen sukupolven aikana alueelle useita suvun asuinrakennuksia kuten Isotalon, Havulinnan ja Villa Mairean. Ruukkimiljöö on edelleen Ahlströmin suvun omistuksessa ja A. Ahlström Oy:n pääkonttori sijaitsee yhä ruukin alueella.




 
Nykyään Ahlströmin ruukkialueella on tarjolla majoituspalveluja ja kokoustiloja. Noormarkun Klubitalo on suosittu paikka etenkin kesäisin hääjuhlien järjestämiseen. Yllä olevan kuvan kaunis kulkukäytävä näkyykin monissa hää-, valmistujais- ja rippikuvissa!


Makkarakosken Saha on museoitu vuonna 2014 ja siellä pääsee tutustumaan koko sahan elinkaareen. Nähtävillä on myös muun muassa Alvar Aallon Savoy-maljakon uniikkikappaleita.

Villa Maireaan on myös mahdollista päästä opastetulle kierrokselle ja se onkin suosittu turistikohde.




Ahlströmin ruukkialue on merkittävä kokonaisuus Noormarkulle ja kaikille sen asukkaille. Se on suuri nähtävyys ja kävijöitä on jopa ulkomailta asti! Noormarkkulaisille ruukkialue toimii kohtaamispaikkana ja ulkoilumaastot ovat vertaansa vailla. Aurinkoisina kesäpäivinä alueen laajat nurmialueet ovat oiva paikka piknikille ja syksyisin Havulinnan edustalla sijaitsevasta omenatarhasta saattaa lähteä mukaan omena tai pari ;)

Kommentit

Suositut tekstit