Aikamatkalla Turussa

Sisustuksen ja arkkitehtuurin historian  kurssin tiimoilta nappasin kameran käteen ja lähdin kiertelemään Turkuun tutkimaan kaupungin arkkitehtuurin historiaa.



Luostarin välikatu oli keskiajalla Turun valtakatu. Se on säilytetty muistona vanhoista kapeista kaduista ja onkin hyvin kaunis paikka esimerkiksi valokuvaamiseen!


Turun akatemiatalo on Suomen huomattavimpia esimerkkeja kustavilaisesta uusklassistisesta rakennuksesta. Rakennus valmistui 1815 ja nykyisin se on Turun hovioikeuden käytössä, paitsi juhlasalia hallinnoi Turun yliopisto.


Hjeltintalo on Suomessa ainoa jäljellä oleva pietarilaista empireä edustava kivirakennus. Merikapteeni Hjelt rakennutti sen kodikseen vuonna 1830. Hjeltintalo on ollut poliisin toimitilana ja nykyisin se on Itämeritoimijoiden toimistona.


Mikaelinkirkon on suunnitellut arkkitehtiopiskelija Lars Sonck, joka voitti kirkon suunnittelukilpailun. Kirkko edustaa arkkitehtuuriltaan uusgotiikkaa ja jugendia. Sonck oli kirkon suunnitellessaan vain 24-vuotias, mutta varttuessaan hän ei kuuleman mukaan ollut itse tyytyväinen lopputulokseen.


Turun linja-autoasema on suojeltu valtakunnallisesti merkittävänä rakennettuna kulttuuriympäristöna. Rakennus on valmistunut vuonna 1938 ja sen on suunnitellut Harald Smedberg sekä Totti Sora.


Läntinen Pitkäkatu 20 on Alvar Aallon 1928 suunnittelema funktionalistinen rakennus. Julkisivussa on jonkun verran klassistisia piirteitä, mutta sisäpihan puoli talosta edustaa puhtaammin funkkista. Aalto suunnitteli rakennuksen ja huoneistot jopa sillä periaatteella, että siellä olisi ollut käytössä vain hänen suunnittelemiaan huonekaluja.


Pansion laivateollisuuden asuinalue on Erik Bryggmanin 1940-luvulla suunnittelema asuinalue Laivateollisuuden työntekijöitä varten. Museovirasto on määritellyt alueen valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Alueen arvo perustuu kokonaisuuteen asemakaavasta talojen yksityiskohtiin asti.


1950-luvun värikkyyttä ja selkeitä linjoja Puutarhakadulla.


1970-luvulla siirryttiin kaupungista lähiöiden rakentamiseen. Kuvassa kerrostaloja Turun Nättinummen asuinalueelta.



2000-luvulla rakentaminen on ollut hyvin modernia ja selkeälinjaista. Yllä hiljattain valmistunut  opiskelijoille suunnattu TYS Aitiopaikka ja 2011 rakennettu, pitkällekin näkyvä Ikituuri.



Kommentit

Suositut tekstit